K-vitamiiniryhmä lienee monelle vitamiinijoukkion tuntemattominta kaartia, vaikka tiedemaailmassa tutkimus sen tiimoilta onkin viime aikoina ollut erittäin vilkasta. Aiemmin pelkästään veren hyytymiseen vaikuttavana tekijänä pidetyllä K-vitamiinilla onkin elimistössä tärkeä rooli myös luuston hyvinvoinnissa.
K-vitamiineja on useita ja niistä kahta esiintyy luonnossa sellaisinaan. Ihmisille helpoimmin saatavissa on vihreän kasvikunnan K1-vitamiini eli fyllokinoni, joka on tunnetusti tärkeä veren hyytymiseen osallistuva tekijä. K2-vitamiineista eli menakinoneista tärkeimmät ovat eläinkunnassa esiintyvä menakinoni-4 ja käymisen kautta valmistettu menakinoni-7.
K2-vitamiinin puolestaan on havaittu olevan elimistöllemme tärkeä siksi, että se ohjaa kalsiumia verenkierrosta luustoon ja edistää siten luiden pysymistä normaalina. Tässä tapahtumassa se toimii läheisessä yhteistyössä D-vitamiinin kanssa. Siksi kalsiumvalmisteita nautittaessa olisi erittäin tärkeää muistaa varmistaa myös K- ja D-vitamiinin saanti, jotta kalsiumin imeytyminen nimenomaan luustoon mahdollistuu. K2-vitamiinin läsnäolo vaikuttaa nimittäin myös siten, että kalsium ei pääse kertymään verisuonten seinämiin, minne sitä tietenkään ei haluta.
Jatkuva saanti erityisen tärkeää
K-vitamiinit ovat rasvaliukoisiksi vitamiineiksi siitä poikkeuksellisia, ettei elimistö varastoi niitä kovinkaan paljon. Siksi täydennystä olisi saatava ravinnosta koko ajan. K1-vitamiinin saannin voi yleensä ottaen varmistaa monipuolisella ravinnolla, joka sisältää runsaasti tummanvihreitä kasviksia kuten pinaattia, parsakaalia ja tummanvihreää salaattia. Rasvaliukoisuuden vuoksi imeytymistä kannattaa tehostaa nauttimalla kasvisten kanssa jotakin rasvapitoista.
K2-vitamiinin suhteen tilanne voi olla varsinkin kasvispainotteisesti ruokailevien osalta hankalampi. K2-vitamiinia saadaan eläinperäisistä ruoista, ja runsaasti sitä sisältävät esimerkiksi munuaiset, munat, maksa ja eräät pitkään kypsytetyt juustot. Japanilainen perinneruoka, hapatettu soijapapuvalmiste eli natto, sisältää sitä ruoka-aineista kaikkein eniten, mutta tämä tuote on meille suomalaisille käytännössä tuntematon. Suoliston bakteerit muodostavat K2-vitamiinia hieman itsekin, mutta ei kuitenkaan riittävästi elimistön tarpeisiin.
K2-vitamiinin biologisesti aktiivisin ja tehokkain muoto on menakinoni-7, jonka raaka-aine on mainittu japanilainen soijapapuvalmiste natto. Siitä eristettyä Bacillus subtilis -bakteeria fermentoidaan, jolloin saadaan K2-vitamiinia. Viimeisimmän tiedon mukaan tällä menakinoni-7-muodolla on elimistössä muita K2-vitamiineja parempi hyödynnettävyys ja pidempi vaikutusaika. Siksi tämä muoto on ravintolisissäkin toimivin ja varmin.
Virallinen saantisuositus puuttuu
Suomessa ei ole, ainakaan vielä, virallista K-vitamiinin saantisuositusta, mitä voi pitää hieman erikoisena ottaen huomioon kyseisen vitamiinin tärkeyden luustolle. Luiden haurastuminen on ongelma, joka koskee ikääntyvää väestöämme ja varsinkin naisia, joiden luuston haurastuminen kiihtyy vaihdevuosi-iässä, kun estrogeenin luita suojaava vaikutus lakkaa.
Melko usein mainitaan riittävää saantia (AI eli adequate intake) koskeva amerikkalainen arvio, joka on miehille 120 mikrogrammaa (µg) ja naisille 90 mikrogrammaa (µg) vuorokaudessa. Nämä luvut perustuvat kuitenkin pelkästään K-vitamiinin tarpeeseen veren hyytymistekijöiden muodostamisessa, eivätkä ne todennäköisesti riitä elimistön muihin K-vitamiinitarpeisiin.
Elimistön kalkkipoliisi
K2-vitamiinin säännöllinen ja tasainen saanti parantaa luuston laatua ja vähentää esimerkiksi kaatumisen yhteydessä syntyvien luunmurtumien mahdollisuutta. K2-vitamiini ohjaa ravinnosta imeytyvän kalsiumin luustoon, eikä sitä silloin pääse kertymään verisuonten seinämiin. Se pitää siis kalsiumin poissa sieltä, missä sen ei kuulu olla ja ohjaa sen luustoon, missä sitä tarvitaan - liikennepoliisin tapaan.
